Posted by on 28.7.2020

Voipaalan taidekeskus, Valkeakoski

Ceramega on valtakunnallinen suomalaisen keramiikan näyttely Valkeakoskella. Ceramega järjestetään tänä vuonna neljättä kertaa ja sen kuraattorina toimii taiteilija ja keraamikko Piela Auvinen. Näyttely esittelee monipuolisesti keramiikkaa kuten veistoksia, installaatioita sekä reliefejä.

Ceramegaa on järjestetty vuodesta 1996 lähtien joka kahdeksas vuosi. Edellinen näyttely esitteli 83 suomalaista keramiikkataiteilijaa perinteisestä astiakeramiikasta veistoksiin. Osallistun tämän vuoden näyttelyyn omilla teoksillani, joista kaksi on seinämaalauksia ja yksi veistos.

Voipaalan taidekeskuksessa on mahdollisuus esitellä teoksia hyvin monenlaisissa tiloissa, sillä alueella on paljon historiaa. Päärakennus on vuodelta 1912 ja kartanoalueen barokkipuutarha sekä piharakennuksia on 1700-luvulta asti. Taidekeskus sijaitsee Rapolan muinaislinnan vieressä ja yhdessä ne muodostavat Suomen laajimman muinaismuistoalueen.

Kuraattori Piela Auvinen kuvailee tämän vuoden CERAMEGA 2020 näyttelyn teemaa Särmä seuraavasti: ”Teemaa voi tarkastella hyvin konkreettisesta, esteettisestä näkökulmasta tai toisaalta lähtökohta voi olla myös mielen sisäinen uudenlainen aihe. Geometrinen särmä saattaa olla hyvinkin terävä reunamuoto ja siinä tasapainottelu vaatii taituruutta sekä todellista äärirajojen koettelua. Näen näyttelyssä teeman vievän materiaalin eli saven suuntaan, joka ei ole sille stereotyyppisesti tuttu. Koen, että särmä tuo esiin mestarillista ja uutta saven käsittelyä materiaalina tai luo uusia ennennäkemättömiä ja rohkeita kannanottoja tai dialogeja tekijän ja katsojan välille teoksen kautta. tämän saavuttaakseen suhde saveen pitää olla napakka, pitkälle viety ja periksiantamaton, särmä.”

Voipaalan taidekeskus on avoinna 13.6.-30.8.2020 ti-su 11-18

Posted in: Yleinen